Keskiviikko 19.11 Sub 19:30
Kissing Jessica Stein (ohj. Charles Herman-Wurmfeld. 2002) tulee telkasta nyt sitten tulevalla viikolla.
Olen nähnyt leffan mutta en siitä muista paljon muuta kuin hienoisen petymyksen tunteen, vaikka on niitä paskempiakin lepakkoleffoja tehty. Että tällaisella mainospuheella digiboxit tallentamaan!
Loput ruodinnat jälkikäteen, muuten spoilaan jotain.
Ei kahta ilman kolmatta. Taidankin julistaa tämän viikonlopun Salma Hayek viikonlopuksi :D Behold:
From Dusk Till Dawn, ohj. R. Rodriguez, 1996.
Jatkan edellisen postauksen teemaa joka siis on Salma Hayekin ylimaallinen upeus. Salma on äykäs, herkkä ja silti vahva persoona sellaisissa raameissa, että jos tuo kadulla vastaan kävelisi, niin varmaan polvet notkahtaisi oikein kunnolla.
Timecode (ohj. M. Figgis 2000) on kokeellinen elokuva. Näyttelijät improvisoivat tiettyjen raamien sisällä joita seurataan neljään osaan jaetulla ruudulla. Olen yrittänyt tutkia koko tarinaa monipuolisesti, mutta aina siinä käy niin, että Salman ja Jeanne Tripplehornin näyttelemät rakastavaiset (vasemmassa yläkulmassa enimmäkseen) varastavat koko shown mustasukkaisen kipeällä tarinallaan.
Harvoin näkee niin klaustrofobisen intensiivistä pariskuntaa valkokankaalla, ja se on vieläpä improvisoitua ja leikkaamatonta materiaalia. Eli kokeellisesta kuvakerronnasta huolimatta kannattaa Timecode katsoa jos saa DVD:n käsiinsä. DVD:llä voi itse valita ääniraidan eli sen mistä neljästä ruudusta ääni tulee voimakkaimmin. Siellä on myös bonuksena toinen kokoainen, hieman eritavalla improttu, versio samasta tarinasta, joka on ehkä enemmän minun makuuni kuin "virallinen" versio.
Frida (ohj. J. Taymor. 2002) tuli juuri neloselta ja näin sen nyt uudestaan sitten elokuvan ilmestymisen. Kannatti katsoa toistamiseen.
Salma Hayek on noin yleisesti ottaen, ihan missä tahansa olosuhteissa, upea ja Fridassa hän vielä tekee loistavan roolityön.
Usein minua mietyttää, että onko perus-draamoissa tarpeen näyttää jotain naistenvälisiä seksikohtauksia koska tietyn tyyppisissä tarinoissa ne tuntuvat vain päälleliimatuilta kikoilta saada vähän lisää palstatilaa – kahden samansukupuolisen filmitähden suudelma myy aina ja saa valtavasti huomiota. Minusta Fridan Kahlon kohdalla tuntuu, että se oli kuitenkin tärkeää näyttää. Frida oli niin voimakas persoonaltaan ja niin intohimoinen ja oli hyvä valinta näyttää että jopa senkin ajan naistaitelijan intohmot voivat suuntautua niin moninaisesti myös politiikkaan, seksiin, viinaan ja siihen avioimieheenkin.
Fridallahan oli myöskin hyvin erityinen kokemus omasta ruumiistaan joka oli arpinen ja kivulias. Kokemus omasta kehosta tietenkin liittyy seksuaalisuuteen ja Frida Kahlo oli biseksuaali. Luulen, että tuossa on syy-seuraus suhdetta mutta en nyt yritäkään tämän enempää pykologisoida.
Kyllä mua nauratti vedet silmissä kun Idols-mimmi Saana laulaa räväytti Idolsin Eppu normaali -teemassa:
Kerran menin ravintolaan
Sieltä naisia saa
Mut ne katsoivat vain yhtä jääkiekkoilijaa
Silloin minäkin päätin näistä pakaroista tehdään niin isot,
että silmät putoilevat naisten päistä!
Tuli jotenkin Nalle baari ihan väkisin mieleen :D
Ne jotka ovat nähneet Pirjo ja kaverin keikalla, ehkä nauravat tälle. Muilta menee kyllä ohi. Kiitos ja anteeksi.
Kyllä on tullut ajattelemisen aihetta kun on seurannut Johanna Korhosen (oletetusti) laittomasta irtisanomisesta seurannutta keskustelutulvaa. Olen kauhuissani.
Omalla työpaikalla on oli hermot mennä kahvitunnilla. Meilläkin on kahvihuoneen äänenkäyttäjänä sellainen tyypillinen reilusti keski-ikäinen, valkoihoinen heteromies joka päästi suustaan valitettavan tutun ajatelman: "eihän me heterotkaan mainosteta seksuaalisuuttamme, niin miksi jonkun homon pitää sitä asiaa kaikille tyrkyttää." Menee silläkin herralla siis hieman ohi maalista. Hän kuin ei ole luultavasti ikinä elämänsä aikana joutunut editoimaan itseään, miettimään sitä mitä voi tai kannattaa sanoa missäkin seurassa.
Suurin osa tuntemistani homoseksuaaleista ei mitenkään mainosta suuntautumistaan, mutta jos esim. jonkin arkisen keskustelun aikana kontksti menee siihen suuntaan, että heilasta on jotain sanottava niin joutuu käymään läpi sen ajatuskuvion, että sanooko samoin kun jollekin kaverilleen vai väistääkö sukupuolen jollain kiertoilmaisulla tai mitä.
Aion toistaiseksi pitää pääni kiinni siellä kahvihuoneen porukoissa. Edellisessä työpaikassani taidealalla, ei ollut mitään ongelmaa olla lesbo tai homo, niitä oli siellä paljon, ja lähes kaikki ulkona kaapista. Ei niin että monikaan asiaa mitenkään mainosti mutta eipä tarvinnut salaillakaan.
Toisaalta siteen taas britanniassa sivistyneet heterotkin puhuvat kumpaanistaan sanalla partner, eli siis sukupuolineutraalisti.
Johanna Korhosen (oletetusti) laittomasta irtisanomisesta sukupuolisen suuntautumisen perusteella tuli sitten aika valtaisa mediaspektaakkeli. Ihan syytä onkin, sillä vaikka lainsäädännöllisesti yhdenvertaisuus eteneekin, niin käytännöt ovat vielä kaukana takana. Toivottavasti tämä asia nyt puidaan loppuun asti ja media jaksaa seurata (jaksaa varmaan osittain siitäkäin syystä, että jupakan toinen osapuoli on Alma Media.).
Isosti tsemppiä toivotan nyt Korhoselle, että jaksaisi käydä rasittavan oikeusprosessin ja muun mylläkän läpi. Päivän eri tv-lähetyksissä (Maria! ja A-studio, uutislähetyksiä) hänen antamansa lausunnot ovat olleet aika skarppeja. Siinä olisi varmaan ollut aika napakka päätoimittaja Lapin kanslle, joka selkeäsi kapaisi vähän asennetuuletusta ainakin johtoportaassa.
Jos tilaisin Lapin kansaa niin en enää kauaa:
Lesbous syy Johanna Korhosen potkuihin Lapin Kansasta. Olen kai ollut naiivi mutta olen elänyt kuvitelmassa, että tällä tasolla ei Suomessa enää moista työsyrjintää tapahtuisi (pikkukylien pikkufirmat erikseen).
---
Lisätty myöh... Nyt tämä uutinen on jo levinnyt joka puolelle. Hyvä niin.
Pari muuta linkkiä aiheeseen:
YLE: Korhonen sai potkut Lapin Kansasta
M&M: Lesboliitto liikaa Almalle?
HS: Johanna Korhonen: Lapin Kansa antoi potkut naispuolison takia
J. Kasvi aikoo boikotoida.
Aamulehden versio asioiden kulusta.( Aamulehti on osa Alma Media -konsernia)
mtv3
Go Fug Yourself –blogia tulee seurattua aika ajoin, sen verran herkullisen ilkeitä ovat sen kirjoittajat Heather and Jessica. Naisten hampaisiin on päässyt myös I kissed a Girl renkutuksen laulanut Katy Perry, eikä ihan syyttä jos näitä bloggauksia katsoo. Noilla kledjuilla jo ansaitsee oman blogi-kategorian.
Ensimmäisellä ja ehkä vielä toisellakin kuulemalla tykkäsin siitä biisistä, mutta sittemmin siitä on tullut inhokki suorastaan. Ehkä sitä on ylisoitettu DTM:ssä niin, että kyllä kaikkoaa meikäläinen tanssilattialta jos tämä pistetään soimaan.
Jonkun asossiaatiokommervenkin takia tribadi sanasta nousee aina ensimmäisenä mieleni triffidit.
Anyway, kulttuuritätilepakoiden vuotuinen tapahtuma Tribadien yöt ja päivät on taas käsillä. Sen vähän mitä olen edellisvuosina tähän osallistunut niin varsin heikkolaatuista on ohjelma kun taiteellisilla kriteereillä mittaa, mutta tutustukaa toki tarjontaan itse ja tehkää omat johtopäätöksenne.
Ehkä mäkin itseni sinne DTM:n bileisiin saan itseni raahattua ;)
PS. Huomasin juuri, että edellinen postaus Ellenin ja Portian häistä oli (vasta) sadas postaus tässä blogissa. Ihan hyvä aihe sattui merkkipaalulle.
Ellen shown sivuilla ja AfterEllenissäkin on joitakin Ellen DeGenreksen ja Portia de Rossin hääkuvia.
Eräänkin kanssa ollaan puheltu, että butch/femme – mies/nais kahtiajako naisten hääpuvustuksessa on kauhea ajatus: molemmille hameet tai housut, thank you. Ellenin ja Portian hääkuvat kuitenkin aiheuttivat suorastaan liikutusta meikäläisessä. Kaunista on. Enkä näe Portiaa housuissa hääpäivänään tai Elleniä hameessa ainakaan. Ei näistä mitään nais-mies assosiaatiota mieleen nouse. Ainakin paljon vähemmän kuin joistain muista yhteiskuvista joissa heitä on nähty.
Katselin tuossa Manhattania (ohj. Woody Allen, 1979) uudemman kerran. Siinähän on sivuhahmoina lesbopari johon päähenkilökin viittaa:
Isaac Davis: I got a kid, he's being raised by two women at the moment.
Mary Wilke: Oh, y'know, I mean I think that works. [..] You don't need a male, I mean. Two mothers are absolutely fine.
Isaac Davis: Really? Because I always feel very few people survive one mother.
Olisiko tämä elokuva ensimmäinen kerta kun Meryl Streep esittää lesboa? Ei viimeinen suinkaan. Mieleen nousee heti The Hours (Daldry, 2002). Angels in America tv-sarjassa hahmonsa on hetero mutta suutelee kuitenkin naispuoleisen enkelin (Emma Thompson) kanssa. Jotain astraalirakastelua siinä tapahtuu :)
Manhattanissa hänen esittämänsä Jill Davis on jättänyt aviomiehensä toisen naisen takia mutta kaikki henkilöhahmot on niin Allenmaisesti sekaisin, että tuntuu kuin Jill olisi koko leffan ainoa tolkullinen tyyppi.
8 naista, Su 27.07.2008 klo 17.25, nelosella
Kannattaa katsoa jos haluaa nähdä kun Ranskan upeimmat naiset Catherine Deneuve ja Fanny Ardant .... Mmmm
8 naista on erikoinen elokuva, eräänlainen rikosdraama ja musikaali. Leffa on kovasti minun makuuni mutta ei takuulla kaikkien. Tähtinä on kuitenkin niin upeita näyttelijättäriä, että kyllä jokaiselle luulisi jotain löytyvän.
Niin on käynyt onnellisesti, että Säpinällä on kaikkien näiden vuosien jälkeen heila joka taitaa saman homman kuin Audrey. (Eipä niin, osaan minäkin ;) Jos et tiedä miksi tuolla kyvyllä on merkitystä, niin luet väärää blogia.
Fingersmith taisi tulla suomessakin telkasta hiljan minisarjana, mutta itse näin tämän minisarjan DVD:ltä joita jo Anttiloissa yms. myydään.
Tarina perustuu Sarah Watersin samannimiseen romaaniin (jota en ole lukenut). Samainen nainen on kirjoittanut myös Tipping The Velvet romaanin (jota en ole lukenut) josta myöskin on BBC tehnyt minisarjan. Se oli mahtava. Fingersmith on hieman sekavampi mutta tasokasta TV-draamaa kuitenkin.
Päähuomion juonesta vie moninkertainen huiputtelu ja puliveivaaminen joka alkaa jo kompastua omaan nokkeluuteensa. Siinä sivussa kulkee kahden naisen, taskuvarkaan ja ankaran enonsa kasvattaman orpotytön välinen rakastuminen jota ei sen kummemmin demonisoida vaikka 1800-luvulla tai missä lie menneisyydessä eletäänkin. Ei sitä lemmenjuttua kauheasti pohjustetakaan joten koko suhde tuntuukin lopulta aika päälle liimatulta. Melko viihdyttävää katsottavaa yhtä kaikki, joskin juuri tuon lesbo-puolen odotushorisontti kannattaa laskea melko matalalle, vaikka siitä kai Sarah Waters tunnetuin onkin. Watersin Viktoriaaniseen Englantiin sijoittuvat (lesbo)romaanit ovat näes ymmärtääkseni varsin suosittuja maailmalla. Joskos niistä (ensi) kesän lukemistoa sitten?
On pitänyt jotain sanoa L-koodin 5. Kaudestakin mutta jotenkin on ollut aika ponneton olo koko touhun suhteen, siitäkin huolimatta, että kyseessä on parasta L-koodia sitten ensimmäisen kauden.
Sehän nyt ei vielä kauheasti mitään todista.
Lieneekö Angela Robinsonin ansiota, että 5-kaudella taas oli jonkin verran tajua siitä mitä draama on, ja huumoriakin lipsahti mukaan. Ja alkupuolella kautta näyttelijäkaarti osasi pitää hauskaakin hahmojensa kanssa. Omasta mielestäni L-koodi on parhaimmillaan silloin kuin siinä vivahtaa kieliposkella tehty saippuaooppera – lesbosaippua. Silti vain kyllästyin, jaksot odottivat rompulla katsomistaan useamman kuukauden.
Taitaa olla niin, että tekijöiltä on ideat loppuneet kesken jo ajat sitten. Ei näistä hahmoista enää kauheasti draamaa saa irti kiskottua. Osa näyttelijöistäkin vaikuttaa kyllästyneen, erityisesti Kate Moening jonka esittämä Shane on aina vaan se ikuisen sama humputtelija. Ei takuulla ole motivoivaa esittää samaa ennalta arvattavaa temppuilua vuodesta toiseen. Tai tehdä sarjaa jonka pointtina on ainoastaan lesbous. (Ehkäpä aika alkaa olla kypsä sellaisille tv-sarjoille joissa on pointtina jokin muu ja hahmot vaan sitten ovat homoja/lesboja?)
Eiköhän tämäkin Suomessa nähdä jossain vaiheessa, Ja vielä on 6.kausi tulossa Amerikan maalla ainakin.
Viimetingan varoitus: nelosella alkaa tänään pyöriä teinikauhusarja Hex.
Buffin perusteella tyttöjen sisäoppilaitoksessa nähdään ainakin langenneita enkeleitä, ilkeitä keijuja ja lesbohaamuja.
Kuulostaa paljon paremmalta kuin Cashmere Mafia ;-)
Hex Nelosella torstain ja perjantain välisin öin.
Tulipa mieleeni googlailla mitä kuuluisalle New Yorkin eläintarhan homopingviinipariskunnalle kuuluu.
Jossain vaiheessa Roy ja Silo saivat haudottavakseen munan koska eräällä toisella pingviinipariskunnalla oli niitä kaksi ja edellisten kokemusten perusteella ne eivät olleet pärjänneet kahden munan kanssa. Niinpä Roy ja Silo hautoivat ja kasvattivat pingviinitytön, Tango nimeltään, josta tuli lesbo. Hän on nyt ollut pari vuotta suhteessa toiseen naaraan kanssa.
Roy ja Silo olivat parisuhteessa noin kuusi vuotta. Sitten Silo lähti naaraspingviinin matkaan. Roy on sinkku.
(sori, ilman linkkejä)
Enemmän tuli Pridea koettua kuin etukäteen uumoilin.
Pride Goes Punk
Piti mennä tsekkaamaan Mariko DTM:ään mutta sitten useampikin ystävä viestitteli Kuudennelta linjalta. Illanvieton suunta siis vaihtui kesken kaiken ja siksi saavuimme keikalle reilusti myöhässä ja täysin väärän värisissä eli ei kovinkaan mustanpuhuvissa vaatteissa. Tokan bändi loppu kuulosti hyvältä ryminältä. Vika bändi huonolta ryminältä joka ei mielestäni edes ollut punkkia vaan jotain industrial-kamaa. DJ pyöritti kivaa musaa.
Punk bileissä oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ilmapiiri, koska jengi oli eri näköistä ja erihenkistä kuin noilla liiankin tutuksi tulleilla perusklubeilla ja muissa pride-viikon tapahtumissa. Ja todella mixed – tasapuolisesti miehiä ja naisia, homoja ja heteroita.
Oikein kivaa, että tällaista järjestetään! Lisää rokkia, heviä ja punkkia tuleviinkin prideihin, thank you.
Do Re Mi – Your Sound Of Music!
Minua ei usein karaokebaarissa näe mutta musikaalikaraoke Karhupuistossa oli hauska tapahtuma. Laulajat olivat keskivertoa parempia ja yleisö oli innokas ja kannustava niille muutamalle heikkolahjaisemmallekin laulajalle. Ei siellä juurikaan musikaalikappaleita kuultu, vaan ihan muita kappaleita mutta kivaa oli.
Priden naistenbileet
Naistenbileet oli loppuunmyyty. 700 lesboa samassa tilassa. Kauempaa tulleet kaverit jäivät ulkopuolelle mikä oli iso harmi ja jotkut sitkeämmät olivat jonottaneet jopa kaksi ja puoli tuntia ennen kuin pääsivät sisälle.
Pirjo ja kaveri turisi stand-up tyyliin lesbostereotypioiden kustannuksella ja itse asiassa yllättävän hauskasti. ”muista aina liikenteessä monta eksää ompi eessä” laulettiin vielä puistojuhlassakin.
Siitä jaksan iloita, että se pelottavin rekkaosaston ördääjä-kännääjä telaketjulepakko on hiljalleen jäämässä suomessa yhä vähemmälle edustukselle. Tämän vuoden enemmistönä Naistenbileet oli täynnä ihan tavallisia naisia. Se on kivaa.
Pride-kulkue.
Sujui samaan malliin kuin viime vuonnakin. Kivaa oli ja iloista.
Pride-puistojuhla Kaivopuistossa
Sujui samaan malliin kuin viime vuonnakin. Ystäviä ja tuttujakin oli paikalla, vaikka enemmänkin olisi voinut olla. Hiukan painoi kropassa edellisyön naistenbileet mutta tunnelmallista ja kivaa oli silti.
Ellen DeGeneres on fantastinen koomikko. Sääli, että vuodesta toiseen Emmy Awardsin voittanutta The Ellen Degeneres Show’ta ei Suomessa näytetä, vaikka kaiken maailman Oprahit ja dr. Philit kyllä pääsevät kanaville. Huomio Nelonen! – esititte kyllä sitä Ellenin keskinkertaista komediasarjaa taannoin, miksei tätä puheohjelmien aatelia?
Tuttu näki hänen Stand Up –keikkansa talvella ja se oli kuulemma aivan älyttömän hauska. LA:n matka ei ole nyt ihan lähitulevaisuuden suunnitelmissa ainakaan, joten internetiin on tyytyminen. Tässä klipissä Ellenin vieraana on Posh-spice joka esittelee feminiinisiä asusteita Ellenille joka on aina ollut ennemminkin housut ja tennarit tyyppiä -- ei mielestäni butch sentään, mutta tuliko hänen seksuaalinen suuntautumisensa kenellekään yllätyksenä?
Ellenin naismakua voisi myös kehua ainakin Portia de Rossin perusteella. Myös exä Anne Heche ainakin ulkonäkönsä puolesta olisi minunkin makuuni jossei nyt persoonaltaan täysin. Tosin ei olla tavattu ns. f2f.
Ja seuraava tv-sarja pintapuoliseen Venuskukkula-käsittelyyn :)
Maikkarilla on tämän kevään ajan pyörinyt Rakkauden ammattilaiset (Satisfaction), jossa seurataan bordellityöntekijöiden työtä ja arkea. Päähenkilöistä Heather (Peta Sergeant) on lesbo. Tyypillistä kyllä tämäkin nainen partnerinsa Allyn kanssa yrittää saada lasta (ihan kuin lesbopariskunnilla ei ikinä olisi muuta tekemistä kuin lapsen hankinta) mutta ajatuksia herättävän ”mutkan” ovat keksineet sarjaan kirjoittaa. Ally on se joka haluaa lapsen synnyttää mutta se onkin Heather joka tulee raskaaksi ja tästäpä parisuhde nkts. reisille. Kappas.
Sarjan ensimmäinen tuotantokausi päättyi juuri suomessa enkä tiedä onko jatkoa luvassa. Eipä se niin tärkeää olisi – tämä oli aika keskinkertaista viihdettä. Plussaa se, että lähes kaikki päähenkilöt olivat naisia, miinusta se, että ne olivat huoria.
Pientä ihastuksen tynkää oli vireillä hetskun ja lepakon välillä:
Lauren: I am not attracted to women. Not sexually nor any other way. I’m not gay.
Heather: Neither am I. I just love pussy.
Nelonen buffaa nyt täysillä piakkoin alkavaa Cashmere Mafiaa, joka sentään taitaa olla yksi niistä hiukan paremmin menestyneistä lukuisista tv-sarjoista joita on yritetty luoda paikkaamaan Sinkkuelämän jättämää aukkoa. Mutta tämäpä onkin konseptin tasolla todella lähestulkoon kopio esikuvastaan (neljä New Yorkilaista uranaista, ystävyys, parisuhteet, diiba-daaba). Henkilöhahmoihin on yritetty keksiä vaan uudet stereotyyppiset muotit, joista yksi on biseksuaalisuus. Bonnie Somerville Caitlinin roolissa yrittää pähkiä minkä suokupuolen kanssa sitä kannattaisi deittailla.
Jos juonipaljastukset tms. kiinnostaa, on Afterellennissä seurattu sarjaa lepakkonäkökulmasta. En ole kovinkaan optimistinen sen suhteen, että biseksuaalisuudesta mitään ratkiriemukasta tai uuden uutta olisi draamasarjaan keksitty, mutta kaipa tuota pitäisi katsoa ennen kuin enempi alan nurista...
Cashmere Mafia alkaa ma 23.6. klo 21.00
Niin se vaan Pride taas lähestyy. Ohjelma yms. on jo netissä.
Pääsylippujen hinnat on nousseet taas jokusella eurolla. Ymmärrän toki, että kun kysyntää on enemmän kuin voi tarjota niin kehtaahan sitä järjestäjä hintaakin pyytää. Mutta allekirjoittaneelta, jonka tulot on tilapäisesti alakantissa, saattaa jäädä naistenbileet ja pääjuhla väliin kun hinnat on katossa ja samat DJ:t ja esiintyjät kuin muissakin (homo)tapahtumissa on jo nähty ja kuultu moneen kertaan pitkin vuotta. Että onko tässä Helsinkiläiselle ”pridettäjälle” mitään järkeä?
Minulla kun ei edes ole mitään homoserkkuja landella joille pitäisi näytellä paikkoja. (Tai taitaa olla homoserkkuja mutta osaa ne itsekin kaupunkiarkkitehtuurissa navigoida ja meidän suvussa kaikki on kaapissa mutta se taitaakin olla jo toinen bloggaus se.)
Taidan panostaa kulkueeseen ja sitä seuraavaan loikoiluun puistojuhlassa – niin tein viime vuonnakin ja kivaa oli. 2007 pridessä olikin suotuisa sää, saas nähdä kuin nyt. Jos vaikka satuttais sateenkaari saamaan ;)
Onneksi on valppaita ystäviä sillä tämä meinasi mennä ohi kun suomenkielinen nimi on niin.. noh.. suomenkielinen:
Rakkauteni kesä, YLE TV1, 3.6. klo 21:00,
eli My Summer of Love (ohj. P. Pawlikowski. 2004) ”Kaksi eri maailmoissa kasvanutta teinityttöä päätyy sattumalta viettämään aikaa yhdessä. Kuinka käy ystävyyden kun pitkä kuuma kesä vaihtuu syksyksi?”
Sattumoisin olen nähnyt osan tästä leffasta ja vaikutelma oli positiivinen joskin leffa teemoineen ja juonenkäänteineen ei nimestä huolimatta ole todellakaan maailman kevein kesäfilkka. Toisessa pääroolissa huippulahjakas Emily Blunt joka myöhemmin on nähty mm. Devil Wears Prada:ssa.
Tänään päädyin pelaamaan digitaalista Trivial Pursuitia ja siinä kysyttiin seuraava mittava yhteiskunnalinen kysymys:
Minkä väriset bikinit Ursula Andressilla oli elokuvassa Tohtori Ei?
Ei tarvinnut edes sekuntia miettiä. Tuo yläpalkin kuva valikoitui sattumalta mutta olen ollut siitä pohjattoman iloinen – siitähän tulee Mombasakin mieleen.
Underneath the mango tree
Me honey and me can watch for the moon…
Eli ollappa james bondi :)
Strömsön askartelijatytöt on ihania. Toissa jaksossakin ne tekivät yrttishampoota ja haistelivat sitten autuaasti nautiskellen toistensa hiuksia. Ja viime jaksossa hieroivat kasvoihinsa jotain yrttimöhnää. Eroottista.
Haaveissani törmään siihen blondiin jossain kinkybileissä nahkaan ja kumiin verhoutuneena. Jos siis joskus kävisin kinkybileissä.
Tuli sitten käytyä Artisokassa sen verran, että näin Water Lilies (Naissance de pieuvres. Ohj. C. Sciamma 2007). Tarinassa teinityttö rakastuu vesibalettijoukkueen johtohahmoon, joka on olevinaan miesrintamalla kokenut nuori nainen, mutta täysin hakusessa on vielä hänenkin orastava seksuaalisuutensa. Kaikki on tuossa iässä niin kovin kömpelöä ja hapuilevaa, minkä elokuva ihan hyvin esittääkin. Muuten Water Lilies ei kauheasti kosketa. Olisin odottanut ainakin huikeampaa estetiikkaa, sillä vesibaletti kyllä tarjoaisi ohjaajalle ja kuvaajalle paljonkin herkuteltavaa, mutta tätä tilaisuutta ei ole käytetty hyväksi.
Teemalla teinityttöjen heräävä seksuaalisuus Fuckin Åmål (L. Moodysson. 1998) käsittelee aihetta paljon herkullisemmin.
Artisokka -elokuvafestivaali on taas nurkan takana. Ohjelmistosta pompahtaa näin lepakkohenkisesti tarkasteltuna esiin Céline Sciamman ohjaama Water Lilies (Naissance de pieuvres. 2007): teinityttöjen seksuaalisuutta (angstia?) ja kuviouintia – mikäs sen mukavampaa :)
Ja vaikka gender-identiteetti sotkut noin keskimäärin ei ole mun juttu, 15-vuotiaan hermafrodiitin tarina XXY vaikuttaa myös kohtalaisen kiinnostavalta (Ohj. Lucia Puenzo: XXY. Argentiina / Espanja 2007. )
ARTISOKKA - HELSINKI WOMAN FILM FESTIVAL BIO REX 29.2.-2.3. 2008 / TAMPERE 3.-6.3.
Vihdoinkin jotain säpinää suomalaisenkin tv-draaman saralla. Lemmenleikit alkaa YLE TV2:lla 27.2. klo 20:00
Mitään enempää en tiedä mutta mainosvideon perusteella homma lähtee koomishenkisesti liikkeelle lesboparin lapsentekopuuhista. Tai ei tuosta kyllä selvää ota. Joku huijaus ehkä :) Kotisivullakaan paljon enempää faktaa.
Täytyy ainakin alkua katsella.
Facebookkaajille on ryhmä jossa tarjolla kuvia ja pari teaser videota. Ja kokonainen jakso on ennakkoon katsottavissa Ylen Areenalla.
Lepakkolaakson keskustelupalstalta bongattua. Kun kerrankin joku järjestää jotain edes vähän uutta ja uudessa paikassa, niin tokihan minäkin mainostan.
Helsinki: I <3 Lesbians
Klubi lesbo- ja binaisille sekä heidän ystävilleen
Torstaina 6.3. klo 19-02
DJ Adolf Hipster (Radio Hear)
DJ Stuffin' Muffins
DJ Stellagrrrl
Pacifico
Helsinginkatu 15
Liput 2e (sis. narikka)
K-18
House MD: Tonight.
Dr. Wilson: What?
House MD: "L Word" Marathon.
Dr. Wilson: You watch "The L Word?"
House MD: On mute.
(House MD, ep.222)
Kaikkihan me tiedämme, että L-koodi on harvinaisen pa**a draama-sarja. Niksi-Pirkan hengessä tajusin juuri oivallisen tavan parantaa L-koodi elämystä: katso jaksot kännissä!
Tunnit (The Hours, S. Daldry. 2002) tuli telkasta pari päivää sitten.
Työvaiheessa leffan tag-line oli Three depressed lesbians - you do the math. Tämä ei kuitenkaan päätynyt lopulliseen markkinointiin asti, vaikka onkin täydellisen kuvaava. Ja joku on sitäkin ihmetellyt kuinka ihan tosissaan elokuva kolmesta masentuneesta lesbosta voi saada niin suuren suosion kuin Tunnit sai. Uskomattomaltahan se kuulostaakin.
Aika hyvä leffahan se on näin toisellakin katselukerralla, vaikkakin minua hieman ärsytti se kuinka pieteetillä työstetty rakenne alkoi pomppia silmille – siis se kuinka kolmen naisen, kolmen tarinakaaren, yhtäläisyydet on loimittu toisiinsa – kaikkialla hankitaan kukkia, on juhla mielessä, suudellaan naista, määritellään onnellisuus ja miljoona muuta yksityiskohtaa toistona: jotenkin jo liikaa samaa vaikka ei sitä silloin ekalla katselukerralla tainnut haitatakaan.
Ehkäpä joko joskus tekee maailman kuulun leffan 'kolmesta onnellisesta lesbosta' – ehkei sellaisesta draamaa saisi, mutta Sci-Fi:ä sentään?
Mahtaakohan olla Venuskukkulan ensimmäinen meemi tässä kyseessä? Yhtään en huijannut silti sattui blogin teemaan sopiva joten here goes:
Tee oma bändimeemisi näin:
1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random - ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. quotationspage.com/random.php3 - viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. flickr.com/explore/interesting/7days/ - tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi.
Lähteenä mm. Nainen ratissa.
