Kesän TV-homot, jee!

Tulee sitä kesäkaudellakin jotain katsotaavaa, ainakin YLE teemalta. Heillä on suorastaan homo-teema käynnistymässä ja luvassa lukemattomia herkkuja katso vaikka:
http://www.yle.fi/teema/id17929.html.

Omat viiden tähden poimintani ovat vanhat kunnon Fucking Åmål (L. Moodysson, 1998), Brokeback Montain (Ang Lee, 2005) ja brittilaisellä huippulaadulla tuotettu Verhon takaa minisarja jonka nyt vihdoinkin saanen Digiboxille (jos siihen vaan voisi luottaa). Sarah Watersin romaaneihin perustuvista tarinoista esitetään myös Taskuvaras ja Selvännäkijä. Jälkimmäistä en ole nähnyt ja Taskuvaras nyt ei kauhean kummoinen ainakaan lesbotarinana ollut, joskin ihan perusviihdettä jos ei katselukokemukseltaan odota liikoja romanttisia väreitä. Verhon takaa (Tipping the Velvet) on sen sijaan erittäin ihastuttava kasvukertomus jossa riittää romantiikkaa ja erotiikkaakin.

Myös dokkari Homoelokuvan historia kiinnostaa.


Ja juuri huomasin, että neloselta tulee pe 29.5. taannoin ylistämäni Imagine Me and You suomalaisella nimellä Amor yllättää. Ihanaa!

TV Alert: Kissing Jessica Stein

Keskiviikko 19.11 Sub 19:30

Kissing Jessica Stein (ohj. Charles Herman-Wurmfeld. 2002) tulee telkasta nyt sitten tulevalla viikolla.

Olen nähnyt leffan mutta en siitä muista paljon muuta kuin hienoisen petymyksen tunteen, vaikka on niitä paskempiakin lepakkoleffoja tehty. Että tällaisella mainospuheella digiboxit tallentamaan!

Loput ruodinnat jälkikäteen, muuten spoilaan jotain.

Santanico Pandemonium

Ei kahta ilman kolmatta. Taidankin julistaa tämän viikonlopun Salma Hayek viikonlopuksi :D Behold:

From Dusk Till Dawn, ohj. R. Rodriguez, 1996.

Timecode

Jatkan edellisen postauksen teemaa joka siis on Salma Hayekin ylimaallinen upeus. Salma on äykäs, herkkä ja silti vahva persoona sellaisissa raameissa, että jos tuo kadulla vastaan kävelisi, niin varmaan polvet notkahtaisi oikein kunnolla.

Timecode (ohj. M. Figgis 2000) on kokeellinen elokuva. Näyttelijät improvisoivat tiettyjen raamien sisällä joita seurataan neljään osaan jaetulla ruudulla. Olen yrittänyt tutkia koko tarinaa monipuolisesti, mutta aina siinä käy niin, että Salman ja Jeanne Tripplehornin näyttelemät rakastavaiset (vasemmassa yläkulmassa enimmäkseen) varastavat koko shown mustasukkaisen kipeällä tarinallaan.

Harvoin näkee niin klaustrofobisen intensiivistä pariskuntaa valkokankaalla, ja se on vieläpä improvisoitua ja leikkaamatonta materiaalia. Eli kokeellisesta kuvakerronnasta huolimatta kannattaa Timecode katsoa jos saa DVD:n käsiinsä. DVD:llä voi itse valita ääniraidan eli sen mistä neljästä ruudusta ääni tulee voimakkaimmin. Siellä on myös bonuksena toinen kokoainen, hieman eritavalla improttu, versio samasta tarinasta, joka on ehkä enemmän minun makuuni kuin "virallinen" versio.

Frida

Frida (ohj. J. Taymor. 2002) tuli juuri neloselta ja näin sen nyt uudestaan sitten elokuvan ilmestymisen. Kannatti katsoa toistamiseen.

Salma Hayek on noin yleisesti ottaen, ihan missä tahansa olosuhteissa, upea ja Fridassa hän vielä tekee loistavan roolityön.

Usein minua mietyttää, että onko perus-draamoissa tarpeen näyttää jotain naistenvälisiä seksikohtauksia koska tietyn tyyppisissä tarinoissa ne tuntuvat vain päälleliimatuilta kikoilta saada vähän lisää palstatilaa – kahden samansukupuolisen filmitähden suudelma myy aina ja saa valtavasti huomiota. Minusta Fridan Kahlon kohdalla tuntuu, että se oli kuitenkin tärkeää näyttää. Frida oli niin voimakas persoonaltaan ja niin intohimoinen ja oli hyvä valinta näyttää että jopa senkin ajan naistaitelijan intohmot voivat suuntautua niin moninaisesti myös politiikkaan, seksiin, viinaan ja siihen avioimieheenkin.

Fridallahan oli myöskin hyvin erityinen kokemus omasta ruumiistaan joka oli arpinen ja kivulias. Kokemus omasta kehosta tietenkin liittyy seksuaalisuuteen ja Frida Kahlo oli biseksuaali. Luulen, että tuossa on syy-seuraus suhdetta mutta en nyt yritäkään tämän enempää pykologisoida.

Kuka tahtoo kaksi äitiä, ugh

Katselin tuossa Manhattania (ohj. Woody Allen, 1979) uudemman kerran. Siinähän on sivuhahmoina lesbopari johon päähenkilökin viittaa:

Isaac Davis: I got a kid, he's being raised by two women at the moment.
Mary Wilke: Oh, y'know, I mean I think that works. [..] You don't need a male, I mean. Two mothers are absolutely fine.
Isaac Davis: Really? Because I always feel very few people survive one mother.




Olisiko tämä elokuva ensimmäinen kerta kun Meryl Streep esittää lesboa? Ei viimeinen suinkaan. Mieleen nousee heti The Hours (Daldry, 2002). Angels in America tv-sarjassa hahmonsa on hetero mutta suutelee kuitenkin naispuoleisen enkelin (Emma Thompson) kanssa. Jotain astraalirakastelua siinä tapahtuu :)

Manhattanissa hänen esittämänsä Jill Davis on jättänyt aviomiehensä toisen naisen takia mutta kaikki henkilöhahmot on niin Allenmaisesti sekaisin, että tuntuu kuin Jill olisi koko leffan ainoa tolkullinen tyyppi.

TV alert: 8 naista

8 naista, Su 27.07.2008 klo 17.25, nelosella


Kannattaa katsoa jos haluaa nähdä kun Ranskan upeimmat naiset Catherine Deneuve ja Fanny Ardant .... Mmmm

8 naista on erikoinen elokuva, eräänlainen rikosdraama ja musikaali. Leffa on kovasti minun makuuni mutta ei takuulla kaikkien. Tähtinä on kuitenkin niin upeita näyttelijättäriä, että kyllä jokaiselle luulisi jotain löytyvän.

My Summer of Love

Onneksi on valppaita ystäviä sillä tämä meinasi mennä ohi kun suomenkielinen nimi on niin.. noh.. suomenkielinen:
Rakkauteni kesä, YLE TV1, 3.6. klo 21:00,

eli My Summer of Love (ohj. P. Pawlikowski. 2004) ”Kaksi eri maailmoissa kasvanutta teinityttöä päätyy sattumalta viettämään aikaa yhdessä. Kuinka käy ystävyyden kun pitkä kuuma kesä vaihtuu syksyksi?”

Sattumoisin olen nähnyt osan tästä leffasta ja vaikutelma oli positiivinen joskin leffa teemoineen ja juonenkäänteineen ei nimestä huolimatta ole todellakaan maailman kevein kesäfilkka. Toisessa pääroolissa huippulahjakas Emily Blunt joka myöhemmin on nähty mm. Devil Wears Prada:ssa.

Ursula A.

Tänään päädyin pelaamaan digitaalista Trivial Pursuitia ja siinä kysyttiin seuraava mittava yhteiskunnalinen kysymys:
Minkä väriset bikinit Ursula Andressilla oli elokuvassa Tohtori Ei?

Ei tarvinnut edes sekuntia miettiä. Tuo yläpalkin kuva valikoitui sattumalta mutta olen ollut siitä pohjattoman iloinen – siitähän tulee Mombasakin mieleen.

Underneath the mango tree
Me honey and me can watch for the moon…


Eli ollappa james bondi :)

Water Lilies

Tuli sitten käytyä Artisokassa sen verran, että näin Water Lilies (Naissance de pieuvres. Ohj. C. Sciamma 2007). Tarinassa teinityttö rakastuu vesibalettijoukkueen johtohahmoon, joka on olevinaan miesrintamalla kokenut nuori nainen, mutta täysin hakusessa on vielä hänenkin orastava seksuaalisuutensa. Kaikki on tuossa iässä niin kovin kömpelöä ja hapuilevaa, minkä elokuva ihan hyvin esittääkin. Muuten Water Lilies ei kauheasti kosketa. Olisin odottanut ainakin huikeampaa estetiikkaa, sillä vesibaletti kyllä tarjoaisi ohjaajalle ja kuvaajalle paljonkin herkuteltavaa, mutta tätä tilaisuutta ei ole käytetty hyväksi.

Teemalla teinityttöjen heräävä seksuaalisuus Fuckin Åmål (L. Moodysson. 1998) käsittelee aihetta paljon herkullisemmin.

The Hours

Tunnit (The Hours, S. Daldry. 2002) tuli telkasta pari päivää sitten.

Työvaiheessa leffan tag-line oli Three depressed lesbians - you do the math. Tämä ei kuitenkaan päätynyt lopulliseen markkinointiin asti, vaikka onkin täydellisen kuvaava. Ja joku on sitäkin ihmetellyt kuinka ihan tosissaan elokuva kolmesta masentuneesta lesbosta voi saada niin suuren suosion kuin Tunnit sai. Uskomattomaltahan se kuulostaakin.

Aika hyvä leffahan se on näin toisellakin katselukerralla, vaikkakin minua hieman ärsytti se kuinka pieteetillä työstetty rakenne alkoi pomppia silmille – siis se kuinka kolmen naisen, kolmen tarinakaaren, yhtäläisyydet on loimittu toisiinsa – kaikkialla hankitaan kukkia, on juhla mielessä, suudellaan naista, määritellään onnellisuus ja miljoona muuta yksityiskohtaa toistona: jotenkin jo liikaa samaa vaikka ei sitä silloin ekalla katselukerralla tainnut haitatakaan.

Ehkäpä joko joskus tekee maailman kuulun leffan 'kolmesta onnellisesta lesbosta' – ehkei sellaisesta draamaa saisi, mutta Sci-Fi:ä sentään?

Mehiläisten ja muiden hurmaajia

Tyhmä digiboxi pilasi eilisen Charlien enkelit 2:n tallenuksen. Sen sijaan että se oli tallentanut itse elokuvan, se talletti kaikki mainoskatkot siitä väliltä. Demi Moore pompahtelee korkkareissa bikineissä! Nuolaisee Cameron Diazia! Se ei olekaan mun digiboxissa! onseniinväärin.

Tulevan perjantain nostalgiapala tulee onneksi mainosvapaalta kanavalta:
Paistetut vihreät tomaatit (Fried Green Tomatoes, Ohj. Jon Avnet 1991)
pe 14.9 klo 21.30, TV1

Elokuva kertoo "naisten välisestä ystävyydestä". Joopa joo. En ole lukenut alkuperäistä Fannie Flaggin romaania, jossa tämän ystävyyden luonnetta kuulemma enemmän väritetään, leffasta on karsittu lesboviitteet pois. Muistan kuitenkin, että kuin näin ensikerran tämän leffan niin se osui seksuaalisen suuntautumiseni kehityksessä aika herkkään vaiheeseen ja leffaankin asti päässyt aliteksti kyllä tuli kirkuen silmille. Olin aikamoisen ihastunut "bee charmer" Idgieen (Mary Stuart Masterson), kuten erittäin moni muukin ikäpolveni lepakkohenkinen nainen. Siihen aikaan, siis 90-luvun alussa, ei kivikaudella, oli noi tuonsuuntaiset "esikuvat" ja "mallit" niin tajuttoman harvassa. Tämä leffa oli yksi niistä harvoista, jonka aikana voi edes haaveilla.

Myös Kathy Bates tekee elokuvassa loistavan roolisuorituksen emansipoituvana kotirouvana.

Espoo Ciné

Espoo Ciné on tulossa 21-26.8. ja mukana on 'pink zone' –teeman alla myös kourallinen "homoleffoja". Esimerkisi tuo edellisessä bloggauksessa esittelemäni Itty Bitty...

Kun noita leffojen kuvauksia lukee niin tulee olo, että nää kaikki "homo-tarinat" on jo nähty ja kuultu moneen kertaan, eli mitään ehdotonta pakkonähdä-leffaa ei heti osunut silmiin. Mutta eikähän noista jokunen tule nähtyä, heh. Ois kyllä kiva, että leffantekijät tarjoaisi vähän uusiakin näkökulmia lapsenteon ongelmien ja kasvutarinoiden lisäksi. Tai pitäisiköhän sanoa, että olisi kiva jos joku rahoittaisi homo-teeman alla muutakin kuin aina tätä samaa. Mutta perustarinaa kerrotaan yhä uudelleen --- ehkä se on varmaan päälle vetoa sekin vaikka jo valmiiksi marginaalissa liikutaankin.

Itty Bitty Titty Committee

Tavallaan Itty Bitty Titty Committee (Ohj. Jamie Babbit. 2007)
on teinileffa vaikkakin päähenkilöt on jo aikuisuuteen kasvaneita naisia (no juuri ja juuri). Päähenkilö Anna (Melonie Diaz) on aika nössö nuori nainen jolla on vielä aika paljon uloskasvettavaa teini-iän rippeistä. Hän tutustuu Clits In Action, C(I)A porukan nuoriin vihaisiin naisiin. CIA yrittää olla radikaali feministiryhmä, mutta tuppaavat sekaantumaan enemmän toisiinsa kuin vaikuttamaan valtakunnan politiikkaan.

Tuotantolaadultaan keskinkertaisen ja juoneltaan paikoitellen hiukan lapsellisen leffan kyllä jaksaa katsoa riemuiten läpi pelkästään siitä ilosta, että se onnistuu niputtamaan kasaan sellaisia aiheita ja teemoja, joista todella harvoin näkee leffoja tehtävän: nuorten naisten aikuistuminen (siis niin ettei siinä käsitellä nuorten naisten suhdetta miehiin, vaan maailmaan), lesbous, gender, feminismi ja naisnäkökulmaa noin muutenkin.

Puccini For Beginners

Puccini For Beginners (ohj. Maria Maggenti. 2006) on aika virkistävä komedia. Se kertoo sinkuksi jäävästä lesbosta Allegrasta (Elizabeth Reaser), joka kaikkien, itsensäkin, yllätykseksi päätyy suhteeseen miehen kanssa. Samaan aikaan hän tapailee naistakin, ja jotta komedia-soppa olisi tarpeeksi mausteinen nämä nainen ja mies seurustelivat aikaisemmin keskenään.

Lähes kaikki elokuvan hahmot on edustavat sitä yhtä komedian perustyyppiä –– neuroottinen, kultturelli, taiteellinen New Yorkilainen joka on hieman eksyksissä, siis sitä hahmoa jonka kantaäiti löytyy Woody Allenin esittämänä kaikista hänen leffoistaan. Hahmo kyllä toimii tässäkin leffassa ja neurootikkojen konflikteista ja kelailuista syntyy monet hyvät naurut ja oivallukset. Juonen lopussa riittääkin sitten ihmeteltävää siinä kuka koko hetero-lesbo-bisse-ihmiskatraasta sitten päätyy kenenkin kanssa yhteen. (ihmissuhde komedioissahan kai aina päädytään yhteen.) Jotenkin tuntuu, että oikean kanssa varmaan jokainen.

Ei ehkä maailman suurinta elokuvataidetta tämä, mutta aika nokkela monessa kohtaa. Suosittelen kevyempään leffailtaan.

Peach

Youtubessa on pikkuinen historiallinen herkkupala Xena/Lucy-faneille: pätkä Uusi-Seelantilaista lyhäriä Peach. Tämä on tehty ennen Xenoja, siinä on hieman "lesbisiä väreitä" ja Lucy näyttelee rekkakuskia [sic.].

60-luvun sankarittarista

60-luvun lopussa on jotain kiehtovaa. YLE teemalta tuli eilen kikatuksia aiheuttava filkka Fräulein Doktor, vuonna 1969 tehty "vakoilujännäri". Ei se kyllä kauhean jännältä tuntunut, vaan ennen kaikkea koomiselta. Tarinassa morfiiniin addiktoitunut ensimmäisen maailmansodan vakoilijatar operoi salaisissa tehtävissä ja siinä sivussa viettelee yhden myrkkykaasua kehittelevän tiedenaisenkin. Rakastelee ja tappaa. Ja edellinen lause ei nyt varsinaisesti ole juonipaljastus, sillä mitä muutakaan elokuvien lesbot tekivät ensimmäiset parikymmentä vuotta.

Fräulein Doktorissa näytettiin yllätyksekseni myös ihan naistenkeskeinen suudelmakin, mikä käsittääkseni oli kuitenkin melko harvinaista vielä 60-luvun lopulla.

Pläjäyksen on tuottanut Dino De Laurentiis jonka CV:seen kuuluu myös mm. Fellinin La Strada, sekä Barbarella (Roger Vadim, 1968) jossa on kivasti lesbistä alitekstiäkin – vaikka Barbarella (Jane Fonda) rakasteleekin miesten kanssa (useamman mutta yksi kerrallaan), on hänellä flirttiä myös Suuren Tyrannin (Anita Pallenberg) kanssa. Siinäpä vasta ihanasti kiihottava sadistinen narttu! Ilman naisten välisiä suuteloja tosin kulkee tämä leffa, mutta on silti loistava.

Barbarella on todella kitschiä mutta (ehkä juuri sen takia) on kestänyt aikaa ihan mukavasti, Fräulein Doktorin taas heikommin. Mutta onhan siinä sentään kovasti melodramaattinen loppu. Rankkaa tuo vakoiluhomma.

Lievästi naksahtaneita naisia ruudun täydeltä

Tulevalla viikolla voi telkasta nähdä parikin hyvää elokuvaa, joissa on jossain määrin hämmentävää naisenergiaa ja naistenvälistä kemiaa tarjolla. Vaikka suurin piirtein heteronaisista on kummasakin leffassa kyse, on niissä mielestäni alitekstinä se kuinka hieman eksyksissä oleva tai suorastaan psykoottinen nuori nainen saattaa ankkuroitua, ihastua ja tuntea vetoa vanhempaan menestyneeseen naiseen – vaikka kaiken menestyksensäkin keskellä nainen voi olla epävarma itsestään ja epäillä muita ympärillään. Seurauksena jonkinasteista molemminpuolista riippuvuutta, manipulointia ja valehtelua (ja ehkäpä jopa vihaa koska ei voi rakastaakkaan?)

Erittäin hyviä elokuvia molemmat – vähän outoja tosin.

Tiistai 13.02.2007, SubTV
Nathalie (Ohj. Anne Fontaine. 2003. Pääosissa jumalaiset Fanny Ardant ja Emmanuelle Beart) "Eroottinen draama kauniista pariisilaisprostituoidusta Nathaliesta, jonka varakas rouva palkkaa viettelemään ja vakoilemaan uskottomuudesta epäilemäänsä aviomiestä - mutta onko mies lopulta uskoton, ja voiko Nathalieen luottaa. "


Torstai 15.02.2007, YLE TV1
Muukalaisia (The Business of Strangers, Ohj. Patrick Stettner. 2001. Pääosissa upeat Stockard Channing ja Julia Stiles). "Trilleri kahden urakeskeisen ja piinkovan liikenaisen tapahtumarikkaaksi käyvästä hotelliyöstä."

Nina's Heavenly Delights

Nina's Heavenly Delights (ohj. Pratibha Parmar. 2006) on romanttinen lesbokomedia Skotlinnissa asuvasta Intialaissyntyisestä naisesta joka yrittää pitää isävainaansa ravintolan hengissä yhdessä ravintolan uuden omistajan Lisan kanssa. Nina opettaa Lisaa kokkamaan Intialaista ruokaa ja Lisa opettaa Ninaa rakastamaan rohkeammin.

Elokuvassa on varsin ennalta arvattava juonen kulku (niin kuin romanttisissa komedioissa aika usein on) ja mukana tyypilliset tämän lajityypin mausteet kaapista tulemisesta, perheestä joissa niillä heteroillakin on omat salaisuutensa ja tietenkin "neitihomo" bestiksenä. Paitsi tarinan jonkin asteinen kömpelyys, niin myös ohjaus ja kuvauskin hieman tökkii.

Toisaalta sitten kuitenkin, Nina (Shelley Conn) on just niin nappin mun makuun kaunis ja IHANA, että ei ollut nukahtamisen varaa eikä edes kyllästymisenkään.

Tämän leffan voi vielä nähdä Artisokka Festarilla Bio Rexissä sunnuntaina 11.2. klo 12:30.

Red Doors

Red Doors (Ohj. Georgia Lee. 2005) kertoo New Yorkissa asuvasta kiinalaisperheestä. Isä on masentunut ja kolme tytärtä sekoilevat heilarintamalla. Keskimmäinen sattuu tykkäämään tytöistä. Jos ei odota mitään suurta lepakkosaagaa niin tästä voi saada jotain iltapäivähupia kevyenä komediapalana. Siis että jonkun verran nauruja irtoaa. Ja onhan keskimmäisen lemmitty kohtalaisen vetävä pakkaus.

Se tästä "arvostelusta" – ei keksi kauheasti sanottavaa, mutta tämä nyt on niitä perhe-on-pahin osaston leffoja joka saattaa jollain vinokasfestarilla vastaan tulla. Mene vaan katsomaan jos ei kauhiasti maksa. Perheen esikoista esittää Xena-faneille Lao Ma:na tutuksi tullut Jacqueline Kim.