30.12.06

Lapsia ja aikuisia

Lapsia ja aikuisia (ohj. Aleksi Salmenperä) YLE TV1, sunnuntaina 31.12 klo 21.00

On harvinaista, että suomalainen elokuvakin käsittelee kahden naisen rakastumista. Lapsia ja aikuisia on mielestäni raikas komedia, eli kannattaa katsoa jos ei vielä ole nähnyt.

Toisessa pääroolissa oleva Minttu Mustakallio on erittäin hyvä näyttelijä. Henkilöhahmonsa tykkää naisista enemmän kuin miehistä, mutta saattaa sellaisenkin sänkyynsä ottaa jos ei ole muuta juuri sillä hetkellä tarjolla. Taitaa olla ihan arkirealismia joillekin tämä tämmöinen touhu?

Plussat myös sille, että sekä elokuvan ohjaaja, että käsikirjoittaja ovat miehiä. Ihan hyvää naiskuvaa molemmat tässä rakentavat.

Suomessahan tätä leffaa ei ole missään vaiheessa markkinoitu "lesboleffana" mikä on ihan jees, enemmän tässä onkin keskiössä rakkauskiemurat kuin juuri se että kaksi naista löytää toisensa. Ulkomaanlevityksessä käsittääkseni lesboteemaa on korostettu enemmän. Se saattaa olla ihan hyvä strategia jolla saadaan ainakin tietyt intressit omaavia katsojia houkuteltua esim. Pohjois-Amerikassa, jossa kai harva Eurooppalainen elokuva huomataan kun kilpailu on niin kovaa.

29.12.06

Loving Annabelle

Miksi kaikki coolit leffamaikat aina on kirjallisuuden opettajia? Voisikos joskus jossain leffassa olla vaikka joku ubersexy kemian opettaja? No joo, ehkä parempi, että elokuvantekijät pitäytyy siinä runojen analysoimisessa luokkahuonekohtauksissaan.

Loving Annabelle (ohj. Katherine Brooks) on niiden tänä vuonna ilmestyneiden muutaman lesboleffan joukossa jotka ovat jotain huomiota saaneet. Tavallaan ymmärränkin koska pääparin esittäjät Diane Gaidry ja Erin Kelly ovat molemmat varsin vetäviä naisia ja melko hyviä näyttelijöitä. Heillä on myös hyvä yhteiskemia joka kasvaa kiihottavasti loppua kohden. Leffan keskeisiä teemoja katolilaisuutta ja kiellettyä rakkautta, niin kuin sitä tässä käsitellään, en sen sijaan oikein ymmärrä.



VAROITUS -- SPOILAUSTA:

On se hitto soikoiin niin suuri se rakkauden synti (näille katollisille), että toki paha saa palkkansa. Elokuvassa on onneton loppu. Virkavalta hakee rikollisen pois. Juonellisesti sen voi pistää opettajan ja oppilaan väliseen suhteen piikkiin mitä moni pakanakin pitää kiellettynä. Mutta kun tässä kyseessä on samaa sukupuolta olevien ihmisten suhde niin liikutaan mielestäni jo hieman poliittisesti arveluttavilla vesillä. Ei tämän leffan näkeminen ainakaan seksuaalisuuttaan löytävää katolista koulutyttöä yhtään voimista, tuskin muitakaan. Mikä tässä Annabellen rakastamisessa nyt lopulta onkaan se synti ja rikos?

3.12.06

Kasvot mediassa

AfterEllenin kylkeen tempaistu blogi Best. Lesbian-ish. Day. Ever. on päässyt hyvään vauhtiin. Suosittelen lepakkoteemoista mediassa & julkkisjuoruista kiinnostuneille.

Julkkiksille vittuilusta kiinnostuneille sopii sitten homoteemainen Pink is the new blog.

Säännöllisesti tuolla ameeriikan maalla putkahtaa joku kaunotar ulos kaapista. Viimeisimmät kuhinat lienevät Terminator babe Kristanna Lokenin ja Michelle Rodriguezin romanssin tiimoilta. Selkeästi tällaiset "esikuvat" tekevät lepakoille hyvää, jotenkin voimistavat. Koskas Suomessa päästäisiin samaan tilanteeseen, että edes joku joskus? Olisihan täälläkin jotain kivoja julkkiskissoja, mutta visusti ovat kaapissa pysyneet suurin osa. Tavallaan kyllä ymmärrän, että jos esim. kiertelee jossa pikkukaupunkien tanssilavoilla esiintymässä niin kaapistatulolla on riskinsä ahdasmielisissä maakunnissa, jos leipä on niiden sympatioista kiinni.

On tää niin nihkeetä – kuinka pitkään seksuaalinen suuntautuneisuus on sellainen asia, että esim. tällainenkin bloggaus syntyy, puhumattakaan siitä että se enää lakkaisi kiinnostamasta ketään?