Keskiviikko 19.11 Sub 19:30
Kissing Jessica Stein (ohj. Charles Herman-Wurmfeld. 2002) tulee telkasta nyt sitten tulevalla viikolla.
Olen nähnyt leffan mutta en siitä muista paljon muuta kuin hienoisen petymyksen tunteen, vaikka on niitä paskempiakin lepakkoleffoja tehty. Että tällaisella mainospuheella digiboxit tallentamaan!
Loput ruodinnat jälkikäteen, muuten spoilaan jotain.
Ei kahta ilman kolmatta. Taidankin julistaa tämän viikonlopun Salma Hayek viikonlopuksi :D Behold:
From Dusk Till Dawn, ohj. R. Rodriguez, 1996.
Jatkan edellisen postauksen teemaa joka siis on Salma Hayekin ylimaallinen upeus. Salma on äykäs, herkkä ja silti vahva persoona sellaisissa raameissa, että jos tuo kadulla vastaan kävelisi, niin varmaan polvet notkahtaisi oikein kunnolla.
Timecode (ohj. M. Figgis 2000) on kokeellinen elokuva. Näyttelijät improvisoivat tiettyjen raamien sisällä joita seurataan neljään osaan jaetulla ruudulla. Olen yrittänyt tutkia koko tarinaa monipuolisesti, mutta aina siinä käy niin, että Salman ja Jeanne Tripplehornin näyttelemät rakastavaiset (vasemmassa yläkulmassa enimmäkseen) varastavat koko shown mustasukkaisen kipeällä tarinallaan.
Harvoin näkee niin klaustrofobisen intensiivistä pariskuntaa valkokankaalla, ja se on vieläpä improvisoitua ja leikkaamatonta materiaalia. Eli kokeellisesta kuvakerronnasta huolimatta kannattaa Timecode katsoa jos saa DVD:n käsiinsä. DVD:llä voi itse valita ääniraidan eli sen mistä neljästä ruudusta ääni tulee voimakkaimmin. Siellä on myös bonuksena toinen kokoainen, hieman eritavalla improttu, versio samasta tarinasta, joka on ehkä enemmän minun makuuni kuin "virallinen" versio.
Frida (ohj. J. Taymor. 2002) tuli juuri neloselta ja näin sen nyt uudestaan sitten elokuvan ilmestymisen. Kannatti katsoa toistamiseen.
Salma Hayek on noin yleisesti ottaen, ihan missä tahansa olosuhteissa, upea ja Fridassa hän vielä tekee loistavan roolityön.
Usein minua mietyttää, että onko perus-draamoissa tarpeen näyttää jotain naistenvälisiä seksikohtauksia koska tietyn tyyppisissä tarinoissa ne tuntuvat vain päälleliimatuilta kikoilta saada vähän lisää palstatilaa – kahden samansukupuolisen filmitähden suudelma myy aina ja saa valtavasti huomiota. Minusta Fridan Kahlon kohdalla tuntuu, että se oli kuitenkin tärkeää näyttää. Frida oli niin voimakas persoonaltaan ja niin intohimoinen ja oli hyvä valinta näyttää että jopa senkin ajan naistaitelijan intohmot voivat suuntautua niin moninaisesti myös politiikkaan, seksiin, viinaan ja siihen avioimieheenkin.
Fridallahan oli myöskin hyvin erityinen kokemus omasta ruumiistaan joka oli arpinen ja kivulias. Kokemus omasta kehosta tietenkin liittyy seksuaalisuuteen ja Frida Kahlo oli biseksuaali. Luulen, että tuossa on syy-seuraus suhdetta mutta en nyt yritäkään tämän enempää pykologisoida.
Kyllä mua nauratti vedet silmissä kun Idols-mimmi Saana laulaa räväytti Idolsin Eppu normaali -teemassa:
Kerran menin ravintolaan
Sieltä naisia saa
Mut ne katsoivat vain yhtä jääkiekkoilijaa
Silloin minäkin päätin näistä pakaroista tehdään niin isot,
että silmät putoilevat naisten päistä!
Tuli jotenkin Nalle baari ihan väkisin mieleen :D
Ne jotka ovat nähneet Pirjo ja kaverin keikalla, ehkä nauravat tälle. Muilta menee kyllä ohi. Kiitos ja anteeksi.
Kyllä on tullut ajattelemisen aihetta kun on seurannut Johanna Korhosen (oletetusti) laittomasta irtisanomisesta seurannutta keskustelutulvaa. Olen kauhuissani.
Omalla työpaikalla on oli hermot mennä kahvitunnilla. Meilläkin on kahvihuoneen äänenkäyttäjänä sellainen tyypillinen reilusti keski-ikäinen, valkoihoinen heteromies joka päästi suustaan valitettavan tutun ajatelman: "eihän me heterotkaan mainosteta seksuaalisuuttamme, niin miksi jonkun homon pitää sitä asiaa kaikille tyrkyttää." Menee silläkin herralla siis hieman ohi maalista. Hän kuin ei ole luultavasti ikinä elämänsä aikana joutunut editoimaan itseään, miettimään sitä mitä voi tai kannattaa sanoa missäkin seurassa.
Suurin osa tuntemistani homoseksuaaleista ei mitenkään mainosta suuntautumistaan, mutta jos esim. jonkin arkisen keskustelun aikana kontksti menee siihen suuntaan, että heilasta on jotain sanottava niin joutuu käymään läpi sen ajatuskuvion, että sanooko samoin kun jollekin kaverilleen vai väistääkö sukupuolen jollain kiertoilmaisulla tai mitä.
Aion toistaiseksi pitää pääni kiinni siellä kahvihuoneen porukoissa. Edellisessä työpaikassani taidealalla, ei ollut mitään ongelmaa olla lesbo tai homo, niitä oli siellä paljon, ja lähes kaikki ulkona kaapista. Ei niin että monikaan asiaa mitenkään mainosti mutta eipä tarvinnut salaillakaan.
Toisaalta siteen taas britanniassa sivistyneet heterotkin puhuvat kumpaanistaan sanalla partner, eli siis sukupuolineutraalisti.
