Frida

Frida (ohj. J. Taymor. 2002) tuli juuri neloselta ja näin sen nyt uudestaan sitten elokuvan ilmestymisen. Kannatti katsoa toistamiseen.
Salma Hayek on noin yleisesti ottaen, ihan missä tahansa olosuhteissa, upea ja Fridassa hän vielä tekee loistavan roolityön.
Usein minua mietyttää, että onko perus-draamoissa tarpeen näyttää jotain naistenvälisiä seksikohtauksia koska tietyn tyyppisissä tarinoissa ne tuntuvat vain päälleliimatuilta kikoilta saada vähän lisää palstatilaa – kahden samansukupuolisen filmitähden suudelma myy aina ja saa valtavasti huomiota. Minusta Fridan Kahlon kohdalla tuntuu, että se oli kuitenkin tärkeää näyttää. Frida oli niin voimakas persoonaltaan ja niin intohimoinen ja oli hyvä valinta näyttää että jopa senkin ajan naistaitelijan intohmot voivat suuntautua niin moninaisesti myös politiikkaan, seksiin, viinaan ja siihen avioimieheenkin.
Fridallahan oli myöskin hyvin erityinen kokemus omasta ruumiistaan joka oli arpinen ja kivulias. Kokemus omasta kehosta tietenkin liittyy seksuaalisuuteen ja Frida Kahlo oli biseksuaali. Luulen, että tuossa on syy-seuraus suhdetta mutta en nyt yritäkään tämän enempää pykologisoida.


