16.2.07

Iskuasu

Lähtisiköhän sitä illalla niinsanotusti naisiin? Pitää siis laittaa lepakkonaisen univormu päälle. Tähän kannattaa suhtautua varauksella sillä olen jo 'vanha akka' jonka trendinenä tulee kaksi vuotta jälkijunassa. Kommentteja ja korjauksia mielellään siis otan vastaan.

1. Fleda: ns. Bed Head eli vahalla sotkettu kasa joka kohoaa keskeltä ylöspäin irokeesintapaiseksi asiaksi, takaata pystyssä ja sivuilta moni vetää nykyään eteenpäin. Mielellään kahta hiusväriä, eli tumma pohja ja vaaleita tai punaisia raitoja tai laikkuja. Muuten tuosta pääosastosta, että meikkiä saa olla varsinkin jos se on samanlaista tuhrua kuin fleda.

2. Paita: kinkkupaita, pienirintaisille varsinkin, jotka ei rintsikoita tartte.

3. Vyö: leveä & isosolkinen

4. Ranne: nahkainen tai naruinen ranneke tai iso kello. Peukkuun voi myös pistää ison sormuksen.

5. Housut: tiukahkot lannefarkut vaikka Dieselit. (Yksi yritti aikanaan deitti.netissä antaa hyvän vaikutuksen itsestään mainitsemalla suurin piirtein ensimmäiseksi että käyttää Dieselin farkkuja. En jaksanut kirjoitella sen pitempään sitten hänen kanssaan.) Käsittääkseni maastohousutkin menee läpi varsinkin muuten naisellisessa ilmestyksessä.

6. Kengät: apua, mulla ei ole aavistustakaan minkälaiset kengät pitäisi olla! Kesäisin voisi olla vaikka paljain jaloin tai tennareissa mutta nythän on helmikuu...

7. Tatska: tatuointi niskassa tai olkapäässä lisää seksikyyttä vaikka kuva olisi kuinka mauton – kunhan siinä ei lue jonkun naisen nimeä.

No niin, ei kun baanalle. Tällä trendisetillä on moni nainen yrittänyt daamia saada. En tiedä onko kukaan onnistunut.

11 comments:

Anonymous said...

kuulostaapa _helvetin_ hyvältä *vink vink* ;)

Anonymous said...

Jos ei noilla irtoa niin ei millään :D Missäs sun tatskasi on?

R.

Anonymous said...

Auts. Toihan on mun tyylini ihan alusta loppuun, paitsi että vyö ei ole niin leveä etteikö mahtuisi farkkujen lenksuihin, ja farkutkin on ihan halpikset. Jaloissa on tietysti maiharit!

Ja suojellakseni orastavaa identiteettiäni jätän kyllä anonyyminä tämän kommentin.

Säpinä said...

heh. Minulla ei vielä ole tatskaa - olen metsästänyt oikeaa kuvaa jo vuosia.

Anonyymi, onkin mielestäni ihan paikallaa vähän suojella orastavaa identiteettiänsä, että saa orastella ihan rauhassa.

Jatkoketomuksena nyt tälle bloggaukselle kerrottakoon, että päädyin kuin päädyinkin baariin. Asukokonaisuuteni oli jotain tuon unvormun suuntaan, mutta vähän pliisumpi esin fledan suhteen. Eipä toiminut, ei "irronnut" viime yönä ;-(

Anonymous said...

Huomasin just että bisseksi mä kyllä vaikutan/näytän epäilyttävän paljon pesunkestävältä lepakolta. Hah. :D

Säpinä said...

Hah laraprkl, mitenköhän tohon asukokonaisuuteen saisi jonkun bisseleiman? Ei varmaan muuten kuin että rettuuttaa jotain äijää kainalossa ;-)

Anonymous said...

joo voi vitun lespot ja vitun lespouniformu. kiitos ku purit mun aggressiot oikein kuvan kanssa. hyvä lopetus päivälle. pus! (itsehän olen mm. sukkanauhoihin ja minihameisiin pukeutuva biseksuaali)

Säpinä said...

hmmm. Tuo uniformukuvanhan ei sinänsä vielä leimaa ketään esim. butchiksi asua voi kantaa monenlaisella asenteella ja edelleen jopa Naiselta näyttää.

Tsemppaan sukknauha ja minihameosastoa - oikein hyvä!

ja näkee allekirjoittaneenkin leningissä ja minihameessa muutaman kerran kesähelteillä :)

Anonymous said...

"Iskuasu"???? Kyllä mä sanoisin että ei niitä naisia vaatteilla isketä vaan kivoilla kasvoilla ja hyvillä jutuilla.

Säpinä said...

ja tässä viellä Mad Tv:n parodia lesbojen kampauksista: niitä on kokonaista kahdeksan joista valita :)
madTV video

Tämä siis niille lepakoille, joilla on huumoritajua, eli ilmeisesti noin murto-osalle koko joukosta.

Anonymous said...

hehe..:D

aika hyvä havainnollistus, täytyy sanoa. Kengät on sitten maiharit tmv jyrät?

onko muuten jotain erityistä laukkutyyliä, mitä lesbot suosii?
How about alusvaateosasto?